 |
Klubitalon toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Jäsenet ja henkilökunta osallistuvat tasavertaisesti toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon ja toteutukseen. Klubitalon jäsenyys on vapaaehtoinen ja aikarajoitteeton. Jäseneksi pääsee kuka tahansa raisiolainen tai naantalilainen mielenterveyden ongelmista kärsinyt henkilö, ellei hän sillä hetkellä merkittävästi uhkaa klubitaloyhteisön turvallisuutta. Klubitalon jäsenillä on mahdollisuus käydä klubitalolla valitseminaan päivinä omien tarpeidensa ja voimavarojensa mukaan.
Klubitalossa uskotaan:
Jokaisen mielenterveyskuntoutujan potentiaalisiin kykyihin. työyhteisön tai muun yhteisön keskeiseen merkitykseen yksilön hyvinvoinnin lisääjänä. sosiaalisen kanssakäymisen kuntouttavaan vaikutukseen. kunnollisten asuinolosuhteiden mielenterveyttä edistävään vaikutukseen.
Klubitalolla jäsenet ovat oikeutettuja:
-mielekkääseen tekemiseen ja työhön
-hyviin ihmissuhteisiin
-yhteisön jäsenyyteen
-oppimiseen, kehittymiseen ja oman elämän rakentamiseen
Klubitalossa jäsenet ja palkattu henkilökunta työskentelevät yhdessä. Klubitalon toiminta on organisoitu työpainotteisen päivän muotoon. Tämä vastaa normaalia työpäivää, joka tarjoaa mielekästä tekemistä yhteisön jäsenille. Osallistuminen on vapaaehtoista – kukin voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan. He tekevät klubitalon toiminnan kannalta tärkeitä töitä. Toiminta tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia taitoja ja luoda sosiaalisia suhteita. Näin syntyy palkitseva ja voimavaroja antava yhteisö.
Klubitalon toimintaa ohjaavat kansainvälisesti valvotut standardit. Standardien tarkoituksena on taata jäsenille laadukkaasti toimiva klubitalo. Tämä tarkoittaa esimerkiksi, että klubi tarjoaa jäsenilleen: erinomaiset mahdollisuudet siirtymätyöhön hyvin toimivan työpainotteisen päivän hyvät ja toimivat ihmissuhteet klubitaloyhteisössä.
|